Eilen joulukalenterista innostuneena päätin tehdä omalle äitikullalle kalenterin myös.
Idean sain jostain askartelu FB-ryhmäs. Kiitos hänellejonka nimeä en nyt muista. Itse tosin muokkasin sitä meille sopivaksi ja koska se tulee äidille.
Eli meitä on neljä sisarusta jostajokainen meistä sanoo 6 hyvää asiaa äidistämme yhdellä lauseella. Esimerkiksi omani: Kiitos äiti kun olen saanut olla minä.
Minulla on lapsia yksi, poika, joten hän saa minun 6:sta asiasta sanoa yhden hyvän asian mummusta. Samoin siskoni antaa kaksi asiaa omistaan lapsilleen, sillä hänellä on 2 tytärtä. Pikkuveljeni antaa hänkin kaksi, sillä hänellä on tytär ja poika. Isoveljeni on lapseton, joten hän saa omia kaikki 6 asiaa ihan itse. Bonuksena jokaisesta 24 luukusta tulee siis yksi ihana asia äidistä ja kirjain. Kirjaimista muodostuu jouluaattona sana. En paljasta teille mikä se on, mutta 24 kirjainta siinä on.
Lisäksi koristelen vielä lasipurkin jonne äiti säilöö kauniit asiat itsestään. Kun elämä on hankalaa, hän voi hakea sieltä muistutuksen siitä kuinka ihana ja rakas hän meille on.
Tällä osallistun myös Incy Wincy Designs Challenge-haasteeseen. Aiheena oli Ei kortti
Tällä osallistun myös Incy Wincy Designs Challenge-haasteeseen. Aiheena oli Ei kortti
***
(I apologize for the bad English writing!)
Yesterday I was thrilled to do a advent calendar. I decided to make a new one for our loving mother.
I got the idea of some crafting FB group. Thank you for your name, I do not remember. In fact, I did make it suitable for us and because it comes to our mother.
That is, we have four siblings. from which one of us says 6 good things about our mother in one sentence. For example, mine: Thank you mom, that I can be me.
I have one kid, a son, so he can say one of my six statements that he thinks is important to his grandmother
Likewise, my sister gives two things to her own children because she has 2 daughters. My little brother also gives him two, because he has a daughter and a son. My big brother has no kids, so he gets all 6 of himself. As a bonus for every 24 "doors", each block has a single character too.
The characters become a sentence on Christmas Eve. I don´t let you know what it is, but there are 24 characters in it.
In addition, I still decorate a glass jar where the mother can keep beautiful things on her own. When life is troublesome, he can seek a reminder of how lovely and dear he is to us.
Incy Wincy Designs Challenge. Theme Not a Card!

Näin kalenteri tehtiin.
1. Maalasin henkarin vaaleansinisellä akryylimaalilla.
2. Aloitin selaamalla vanhan blogipostauksen vuodelta 2015, joulukalenteripussukat. Halusin muistutuksen siitä, kuinka ne pussit tehtiinkään. Minulla oli säästössä vanhoja pussukoita, joten tarvin muutaman uuden. Tavallisesta kopiopaperista mittasin, leikkasin, taittelin ja kiinnitin osat yhteen että sain pussin.
3. Stanssasin 24 bambia Marianne Designin/ Collectables/ELINE'S DEER/COL1401 jonka jälkeen liimasin kaikki osat yhteen. Olihan siinä työtä!!
4. Revin suikaleet vanhasta kirjasta ja kaksipuoliteipillä kiinnitin ne pussiin. Valmiin bambin kiinnitin paikalleen. Tietokoneella tein ja tulostin numerot. Leikkasin ja teippasin vaaleansiniseen kartonkiin. Lopuski jokainen numero paikoilleen kuhunkin pussiin. Rei´ittimellä reiät pusseihin. Langalla kiinni ja lankoihin pujottelin lisäksi valmiita palloja. Pussit solmin henkariin.
5. Viimeiseksi muttei vähemmksi tehtäväksi jää kaikkien sisarusten hyvien asioiden kirjaaminen wordillä ja tulostamalla. JOkaisen lauseen leikkaan saman kokoiseksi ja käärin ne rullalle. Rullan solmin koristenauhalla. Mukaan tulee se bonus, eli uksi kirjain. Viimeistelen henkarin tekstillä jonka pääsen tulostamaan vasta huomenna, Äidin joulukalenteri 2017
Ja se oli sitten siinä.
-Loikkeliini-
This is so fab! Thanks for joining our “NOT A CARD” challenge over at Incy Wincy Designs Challenge Blog!
VastaaPoistaHugs,
Karen C
Nämä sun molemmat joulukalenterit, tämä ja pojallesi tehty, on aivan mielettömän hienoja! Ja miten ihana idea pyytää lapsiltakin kommentteja isoäidistä, ne lämmittävät taatusti mieltä pitkään.
VastaaPoista