tiistai 28. huhtikuuta 2015

Väritä unelmasi

KoukussaKortteihin- sivuston haasteeseen Ikiliikku tuli tehtyä myös seuraava kortti,
 jonka sana oli värikynät.


Joskus paras vaihtoehto on käyttää netistä löytyviä lasten värityskuvia ja printata ne korttiin. Tämäkin kortti pysyy pystyssä ja kortin saaja saa itse värittää korttinsa. Kätevää eikö?

I love Music

Tänään olen tehnyt nämä  kaksi korttia jälleen, 

Ensimmäinen korttini on minun näkemykseni Ikiliikku-sanaan Nuotti/Nuotit


Rakastan näitä taidokkaita Digileimoja jotka ovat Devina Artin käsialaa. Näitä tyttäriä on hauska värittää vaikkakin haasteen tuo mustesuihkutulostin...ihmettäin ei mustunut ollenkaan kuva. Värittänyt olen copiceilla. Ja hiuksiin laitoin vielä ruskeää akvarellipuuvärillä viivoja, ikäänkuin tuomaan yksittäisiä hiuksia :)



maanantai 27. huhtikuuta 2015

Korsetti tiukaksi

Saan aika ajoin kinkeriä kortti-tilauksia. Tämän kanssa minulla oli aikaa yllin kyllin. Se tilattiin todella ajoissa. Silti sain sen vasta valmiiksi juuri päivää ennen juhlia. En meinannut saada yhtään ideaa. leimasimia ei ollut ja muutenki ajatus tökki.

Tälläinen siitä sitten tuli ja olihan se silti aika pähee ;)


Äidille

Äitienpäivä lähestyy. KK-sivustollakin aukesi ensimmäinen osa kevään juhlapäivä-haasteista. Sen aloittaa tietenkin toukokuun toisena sunnuntaina juhlittava äitienpäivä!
Mallikorttini/tagi syntyi värimaailmasta huolimatta näin hyvin.
Minulle keltainen väritys kortissa on todella haastava.
 Sain silti mielestäni suht onnistuneen mallikortin tuomaan muille jäsenille inspiraatiota.


KK-sivuston haasteeseen pääset kätevästi tästä. Ohjeistus oli seuraava, keltainen, loru/runo.

Itse tehdyt kukkaset/kortti


KoukussaKortteihin. sivustolla mennään jo T10:n loppusuoralla. 
Minun vuoro oli julkaista uusi tekniikka joka olikin tällä kertaa itse tehdyt kukkaset.

Eli säännöt olivat ettei puolivalmiita tai stanssattuja kuvia saa käyttää vaan kukat pitää olla alusta asti itse tekemiä ja leikattuja. Materiaali sen sijaan on vapaa.

Tein aiheesta helpon videon jonka voit kurkata tästä!


Tässä tekemäni valmis kortti inspiraatiota tuomaan. Siniset ruusut on pyöritelty videolla.
Kortin voi antaa vaikka kummitytölle ripille pääsyn päivänä <3

It´s a girl

Lapsuuden bestis pyöräytti "iltatähden" ja koska asun aivan liian kaukana, kortti lähti ensihätiin onnitteluja tuomaan. Idea korttiin on haettu Pinterestistä. Leimasin on mikäpä muukaan kuin PurpleOnionin söpis pupujussi. Ruukun piirsin ja leikkasin summanmutikassa, vähän reunoille DistressInkkiä (ppumice stone). Kohokuviointitaskulla on puukuvioitu :)

Kortin sisäpuolella on sitten mm. tämä ihana loru.

Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista
inkivääristä, kanelista
Niistä on pienet tytöt tehty!

Lovely Annie

Laitoin sitten Tiddly Inks Stampsin Fb-sivulle tekemäni kortti valloittavan ihanasta digi Freebiestä., Anniesta. On se hurjan hienoa saada kommenteja myös Amerikan maasta :) Itse en tuota englantia ainakaan kirjallisesti hallitse, mutta onneksi on sanakirjat :D
Myös kortissa oleva sammakko ja teksti ovat ilmaisia digifreebieitä :)


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Puetaan leimakuva

Tekniikka10 KK-sivustolla ja aiheena puettu leimakuva.
Minun versio siitä on seuraava. Hyvin nopea ja simppeli.

Innostuin niin, että tuli tehtyä toinenkin samantapainen seuraavaan haasteeseen,
 joka julkaistaan sitten myöhemmin KK-sivustolla. Pysy kuulolla ;)

Roiskeita ja pisaroita

KK-sivustolle tuli jälleen ahkeroitua tekniikka10-roiskeet/pisarat/valuttaminen mallikortti. Mallikorttistani tuli seuraavan näköinen.


Ei tarvittu kuin pieni kahvikuppi jonka pohjan leimasin DistressInk Vintage photolla korttiin.
 Roiskin samalla nestemäisellä vintage photolla  pisaroita ja puhalsin jotta ne levisi :) Yritin luoda efektin kiireisestä työpäivästä ja kupposesta :)

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Crazy Bird in the Big City

Tänään lähti idea kauan varaamani sanasta KK:n sivuston haasteeseen. Sana oli Kaupunkinäkymä ja siinähän tuo on? Pöhkö lintu New Yorkissa. Halusin siitä hieman sarjakuvamaisen koska tuo Timin leimasinlintusetti on kuin tehty siihen :D


Aikalailla kuva on niinku tietsikalla duunattu. Käytän hyvin paljon PhotoElementsiä korttien suunnitteluun. Kun on idea, näkee heti että toimiiko se vai ei. Usein skannaan leimakuvan vielä mukaan niin nään onko kortista mihinkään. Macin juustoburgeritkin on netistä tulostettuja. Nyt tekiski mieli upottaa hampaat tirisevään hamppariin :D. Ensin kyllä tuli suunniteltua kortti pidempään korttipohjaan jolloin oli oikeesti sarjakuva aiheesta, mutta menee se näinkin kun ei ollut pitkää korttipohjaa varastossa. Autokin on huollossa ja minulta loppuivat korttipohjat. "Tylsä" viikonloppu tiedossa varmaan.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Iloista äitienpäivää



Tänään KoukussaKortteihin-sivustolla julkaistiin T10-quilling-haaste. Tekasin mallikortin omalle iki-ihanalle ja maailman parhaalle äidille äitienpäiväkortin valmiiksi.

Tein myös ensimmäiset opetusvideot ikinä liittyen quillinkiin.

Käyhän katsomassa!
Videot tein KK-sivustolle joten ne on siellä julkaistu myös.

Quilling, osa 1


Quilling, osa 2




KK-T10-haasteeseen pääset kätevästi tästä!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kevättä rinnassa


Askartelutaivaan nimikkohaaste-sivustolla oli niin inspiroiva että tein siihen pikakortin.
Aiheena oli "Kevättä rinnassa".
Minun versioni siitä. 

Olen jälleen käyttänyt tässä kortissa PurpleOnionin ihanaa etanaa. Tekstit on tietokoneesta muokattu ja printattu. Paperit on jotain silppupapereita, nimejä en muista. 
Päivänkakkarassa olen hiukan käyttänyt quilling-tekniikkaa. Siinäpä se sitten olikin. Nopea kortti.



Kettutyttö

Tänään olen ollut oikein inspiksen vallassa.
Osallistuin Askartelutaivaan haasteeseen Mallin Mukaan#3 -tällä kortilla.

Gorjuksen kettutyttö ja ketut ovat valloittaneet sydämeni.
En ole tyytyväinen värittämäni tytön mekkoon, mutta menkööt, tämän kerran.

On se vaihtelua että minunki kortti voi joskus voittaa palkinnon.
Kun ylläpitäjänä on KK-sivustolla, ei mallikorteista palkintoja jaeta.
 Nyt jään jännäämään miten mun käy kettutytön kanssa.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hissi-pelastus

Taasen kurkistin KK-sivuston Ikiliikkuja-haasteeseen. Olen jäänyt jumiin sanoihin luuranko ja kaupunkimaisema. Avasin kuitenkin ideariiheni kun varasin uunituoreen sanan HISSI.
Tämä oli minun versioni sanasta Hissi. Kortilla on pieni tarina:

"Pikku jänö oli matkalla Isojussin synttäreille kun tuuli otti lahjailmapalloon
 ja lennätti hänet pilven hattaraan. Onneksi Isojussi oli neuvokas.
 Hän istahti puumajansa hissi-koriin ja veivasi itsensä pelastamaan ystäväänsä.
 Loppu hyvin kaikki hyvin <3 "

Pehoset tuovat Onnea


Toista pääsiäispäivää vietetään askarrellen tietenkin. Tätini täyttää lähipäivinä vuosia ja ajattelin tehdä hänelle kortin. Nyt toivon ettei hän vahingossakaan lue blogiani. En meinaa ainakaan jakaa tätä bloggausta ennen syntymäpäiviään missää muussa sosiaalisessa mediassa :)




En ole juurikaan käyttänyt kyseistä pitkää korttipohjaa, mutta sehän onnistui aika hyvin. Perhoset ovat stanssattu Bigshot-aloituspakkauksessa mukana tulleella stanssilla. Kortin ympyrät olen leikannut menetelmällä piirrä ja leikkaa. Ympyröiden takana käytin läpinäkyvää paperia. en millään muista sen oikeaa nimeä :) Syntteritoivotus-leimasin on Marianne Designin leimasin setistä.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Parane pian!

Minun luotsaama ryhmä KK-sivustolla Leimaillaan ja väritellään haastekkin julkaistiin hetki sitten. Minä tein tietysti mallikortin tuomaan inspistä. Haasteessa tarvitset Stampandeuksen leimasimen. Käy kurkkaamassa haastetta tästä!


Paperisilpusta kortti

Viimeaikoina olen ahkeroinut KoukussaKortteihin sivuston haasteiden kimpussa. Mallikortteja pukkaa liukuhihnalta. Tässä Saksiensilppu-haasteessa tarkoitus oli tehdä mallinmukainen kortti paperisilpusta. Tässä minun taidonnäyte. :)


Haasteeseen pääset täältä!

Iris folding


KoukussaKortteihin sivustolla jullkaistiin jälleen uusi tekniikka ja haaste. T10_Irisfolding.
Minäkin tein sinne mallikortin. Olihan se hauskaa. Tein sen kyllä aivan liian paksulla paperilla. Silkkipaperi tai ehkä myös origami-paperi olisi toiminut paremmin.



Leimasin on aivan tuliterä. Lawnfawnin leima whale you be mine? Vielä en tajunnut ostaa samaan sarjaan olevaa stanssia, mutta kun rahaa tulee, hankin ilman muuta myös sen.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kuulamaalausta

Tänään kokeilin jotain ihan uutta, tai se saattaa olla jo vanhaakin. En muista ainakaan. Eli KoukussaKortteihin-sivustolla alkoi suosittu T10. Toisin sanoen Tekniikka10. Ensimmäisen haasteen tekniikkana on kuulamaalaus.

Minähän rullasin menemään kortin taustapaperin. Leimasin on valloittava "pöhkö"lintu Tim Holtzin setistä Bird crazy CMS212 . Sain lauantaina 28.3 VIP-askartelutapahtumassa Tampereen Muusassa lainata ihanalta naiselta kyseistä lintuleima settiä ja onhan se pakko itse hankkia omiin kokoelmiin. On ne niin "pöhköjä".

Tässä kuitenkin minun T10_kuulamaalauskorttini.


KK:n T10:n pääset täältä!